Eilen oltiin pentusten kanssa ajelulla ja käytiin tutustumassa elukkalääkäriin.Autossa pennut olivat ihan hiljaa ja nukkuivat. Pennut saivat sirut niskaan ja tohtori tutki pennut. Joka iikka oli tooosi reipas ja kiltti..Pikkuisen  kiljahtelivat sirua laitettaessa mutta se unohtui sekunnissa ja pieneläinhoitaja Maaret sai jokaiselta pusun läksiäislahjaksi ja sovinnon merkiksi. Kaikki olivat kunnossa ja pennut terveitä (onneks) ja lekuri kehui kovasti pentuja.Reippaita,rentoja ja tottuneet käsittelyyn..Niin ja lisäksi äärettömän söpöjä.Ne ovatkin avoimia,sosiaallisia ja hännät vaan heiluivat hoitopöydällä.Riikka lähti onneks avittamaan ja lisä käsipariksi..Iso kiitos siitä Riikalle.Sunnuntaina osa pennuista lähtee kasvattajalle ja minä sitten varmaan vollotan koko illan..Onneks kaikilla on ihana ja hyvä tuleva koti joten voin olla hyvillä mielin niin ja osa jääkin tuttavapiiriin joten usein nähdään jatkossakin..Musta uros tiera etsii yhä kotia ja ruskea pikkumies Turo etsii yhä sijoitus kotia....Koti ehdokkaita on ollut mutta ei sellaista jota haeskelen..Toivotaan että sellainen pian löytyisi jottei poika kerkiäisi kiintyä liikaa meihin kotia odotellessaan..Laitoin vielä muutaman ulkoilu kuvan penskoista....

Cami mamma jaTorolf,Tyra,Torborg,Torhild,Tiera ja Tekla

Torborg,Tiera,Tolhild,Tiera ja Tekla

Tyra

Torhild

Turo

Tiera

Tyra,Torhild,Tord

Torolf(Rölli),Tyra(Tyyra) ja Torborg (Dani)